Skip to content

Voimapihdit

by : 19/06/2012

Aamulehti uutisoi 15.6.: “Tampereen Patosillalta kadonneiden rakkauslukkojen mysteeri on selvinnyt. Asialla ovat anonyymit pirkanmaalaiset taiteilijat. One Love -nimellä kulkeva taiteilijaryhmä katkaisi lukot voimapihdeillä, vei ne taidevalimoon sulatettaviksi ja videoi tapahtuman.”

Myöhemmin Aamulehti uutisoi taiteilijoiden toiminnan aiheuttamasta suuttumuksesta, ja Pieta Hyvärinen kirjoitti hienon blogauksen Tulvaan.

Pietan kanssa on vaikea olla eri mieltä: lukkojen symboliikka on vähintäänkin hämmentävää, ja taiteilijoiden työ muistuttaa tehokkaalla tavalla siitä kuinka henkilökohtainen on poliittista, ja kuinka se minkä kuvitteli yksityisimmäksi onkin yhteistä (ja tuotteistettua).

Samalla Pietan kirjoitus ja lukkojen ympärillä käyty keskustelu nostavat framille jotakin mikä minua on viime aikoina feministisessä politiikassa askarruttanut.

Vaikuttaisi melkeinpä siltä, että taiteilijat olettivat lukoille merkityksen, joka oikeuttaa niiden irrottamisen, ja unohtivat kokonaan kysyä olisiko lukkojen symboliikassa kenties myös jotakin muuta, jotakin säilyttämisen arvoista – ehkä unohtivat myös kysyä, miksi kukaan moisia haluaa kaiteeseen kiinnittää.

Työn tarkoitus oli provosoida, tietenkin, joten reaktiot olivat odotettavissa. Mutta se että juuri näitä reaktioita haluttiin ja odotettiin kertoo jotakin siitä, millaisesta vinkkelistä taiteilijat katsovat maailmaa. Vinkkeli lienee sellainen, josta katsottuna ihmisten tunteelliset sitoumukset ja muistot ovat oiva provokaation väline.

Pieta tulkitsi tekstissään teosta jotakuinkin niin, että feministinen politiikka tarvitsee voimapihtejä kritisoidessaan henkilökohtaisiksi koettuja asioita ja asettaakseen ne laajempaan yhteyteen. Tätä jäin miettimään.

Feminismin nerokkuus ja samalla hankaluus on juuri kaikkein yksityisimpien asioiden asettamisessa yhteiskunnalliseen valoon. Useasti kuitenkin tuntuu, että tämä “valottaminen” etäännytetään itsestä ja siihen suhtaudutaan kuin kyse olisi suoraviivaisesta ja helposta poliittisesta linjasta.

Mitenkä tämän nyt sanoisi: lukkojen irrottaminen voimapihdeillä on helpompaa silloin kun ei itse ole niitä kiinnittänyt. Ja lukkojen irrottaminen voimapihdeillä on helpompaa silloin kun ei pysähdytä kysymään, mitä muuta kuin aviollista symboliikkaa lukkoihin kenties liittyy.

Minusta tuntuu, että feministinen politiikka haroo tyhjää ilmaa niin kauan kuin siltä puuttuvat välineet käsitellä sitä millä tavoin me itse kukin sitoudumme yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin ja järjestyksiin – ja miksi niistä luopuminen on niin kipeää niin monille.

Taiteilijoiden työ oli ehkä yritys tähän suuntaan, mutta sen ongelma on nimenomaan etäännyttämisessä – irrottivatko taitelijat mitään, mikä olisi heille itselleen tärkeää? Keitä olivat ne ihmiset, joita he halusivat provosoida? Näyttäytyivätkö provokaation kohteet toisina, kenties vähän hölmömpinä, kenties sellaisina joilla on vähän rajoittuneempi käsitys rakkaudesta?

Ehkä One Love -ryhmän työhön olisi voinut kuulua myös ääninauha, jolla suuttuneet Aamulehden lukijat purkavat tuntojaan ja lukkonsa menettäneet kertovat millaisessa tilanteessa ja miksi lukon siltaan kiinnittivät. Ehkä työstä silloin olisi tullut tutkielma paitsi normeista myös niihin liittyvistä tunteista ja sitoumuksista.

Jos lukkoteosta tulkitsee feministisenä politiikkana, en ole varma toimiiko se. Toimiiko provokaatio muille kuin niille, jotka ovat jo osanneet kyseenalaistaa avioliiton ja lukkiutuneen rakkauskäsityksen, ja joilla ei ole omaan elämänhistoriaan liittyviä sitoumuksia rakkauteen ja lukkoihin?

Kuvittelisin aika monien ihmisten elävän jonkinlaisessa kaksoissidoksessa, sellaisessa jossa on yhtäältä tietoinen esimerkiksi avioliittoon instituutiona liittyvistä ongelmista ja toisaalta jostakin itselle tuntemattomasta syystä kuitenkin haluaa mennä naimisiin, pukeutua valkoiseen ja kiinnittää lukon. Halut, tunteet ja tarpeet eivät aina noudata suoraviivaista poliittista linjaa, ja hyvä niin. Se tarkoittaa, että useimmiten politiikka, jos se on juuri niin henkilökohtaista kuin feministinen politiikka on, merkitsee loputonta neuvottelua, hiljaisia luopumisia tai irrottautumisia, surua ja ristiriitoja.

Kyse ei tietenkään ole yksilöiden epätasapainosta vaan yhteiskuntaan liittyvistä ristiriidoista – juuri niistä, joita One Love -ryhmän teos omalla tavallaan toi esiin. Nämä ristiriidat kuitenkin koetaan yksilöiden tasolla, ja joskus ne ulottuvat kaikkein arimpiin ja kipeimpiin kohtiin ihmisessä. Siksi minua askarruttaa mielikuva voimapihdeistä – mitä niillä lopulta tehdään? Voiko sitoumuksia irrottaa väkivallalla – ja jos voi, millaisia seurauksia sillä on?

Mainokset

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Pieta permalink

    Hyvä teksti, josta on vaikea olla eri mieltä. Voimapihti-symboliikka ei missään nimessä ole ongelmatonta, ja se korostui tekstissäni (myös toimituksen tekemän alkunoston kautta) ehkä liiankin kanssa. Keskustelu tunteista ja niihin vaikuttavista yhteiskunnallisista suhteista ja normeista ei ole helppoa, koska niitä ei voi toisistaan erottaa, aivan kuten sanoitkin. Siksi niistä saattaa kuitenkin jopa olla mahdotonta kriittisesti keskustella loukkaamatta jotakuta, jolloin täytyy vain tilannekohtaisesti harkita epäkohtien esiin nostamisen ja loukkaamattomuuden periaatteen painoarvoja.

    Loputtoman pitkälle en lähtisi palauttamaan yksilön valintoja yhteiskunnallisiin rakenteisiin (enkä väitä että sinäkään näin teet), koska silloin toisin toimimisen mahdollisuus – poliittisen toiminnan mahdollisuus – kyseenalaistuu. Mielestäni teos nimenomaan muistuttaa yksilön valintojen yhteiskunnallisesta kontekstista ja toisin tekemisen mahdollisuudesta, vaikka se ei teekään sitä niin herkällä ja huomioonottavalla tavalla kuin mihin feministisissä keskusteluissa on totuttu.

    Teosta ei myöskään tarvitse tulkita vain lukkojen ja sitä kautta sitoutumisen/rakkauden symbolisena tuhoamisena, vaan niiden muodon muuttumisena – jopa muutamassa AL:n nettikommenteissa lukkonsa teoksesta löytäneet ovat olleet innoissaan päästyään lukkoineen osaksi taideteosta.

  2. Sanna Rojola permalink

    Ensimmäinen reaktioni tohon taideteokseen oli kiukku. Mietin pitkään miks, koska mulla on takana aikamoinen ”ura” avioliiton ja romanttisen rakkauden idean purkajana. Tulin siihen tluokseen, että tapa, jolla ajatus henkilökohtasen poliittisuudesta on tässä otettu käyttöön oli se kiukun syy. Alunperinhän se tarkotti nimeomaan, että on ymmärrettävä omien henkilökohtasten valintojensa suhde yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että meillä olisi oikeus käyttää kenenkään henkilökohtaista oman politiikkamme välineenä (ainakaan musta). Tällasta toki tapahtu (esim. niin kutsutut seksisodat on hyvä esimerkki). Mun ymmärryksen mukaan ton ajan feminismissä oli kuitenkin pitkälti kyse tiedostamisesta joka lähti nimenomaan OMIEN valintojen ja niiden yhteiskunnalisten sidosten tiedostamisesta. Väkisin tiedostuttaminen tuskin siis toimii, vaan alkaa muistuttaa abortin vastustajien retoriikkaa jolla syyllistetään henkilökohtaisen valinnan tehneitä, jostain, joka ei sovi omaan politiikkaan/uskontoon/kulttuuriin (oho, tulipa rankka vertaus….). Feminismi on aina ollut myös varsin individualistinen liike, kollektiivisuudestaan huolimatta, ja siinä on ollut tärkeää (ainakin mulle) yksittäisten naisten (ja miesten) herättäminen huomaamaan rakenteet heidän omissa valinnoissaan. tämä ei tapahdu pakottamalla, tai käyttämällä symboleja (vaikkakin ehkä patriarkaalisia), jotka ovat yksittäisille ihmisille sillä hetkellä siinä paikassa olleet todella tärkeitä, oman politiikan teon välineinä. Ihmisillä pitäisi olla oikeus valita millaista politiikkaa ja milloin he ovat valmiita tekemään ja mitkä osat heidän henkilökohtaisuudestaan he tuohon politiikkaan haluavat tuoda mukaan.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Rakkauslukot ja feministin alemuuskompleksi « Nurkkapöytäkirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: