Seksityö ja valtavirtafeminismi re-re-re-visited

Eilen seurasin facebookissa useampiakin keskusteluja jotka liittyivät tähän Pro-tukipisteen julkaisemaan tekstiin. Kannanoton* (mikäli sitä voi sellaiseksi sanoa) viesti jäi ainakin minulle hieman hahmottomaksi, mutta ainakin osa sanomaa lienee tiivistetysti tässä kappaleessa: ”Suomalainen valtavirtafeminismi, joka väittää puhuvansa kaikkien naisten puolesta, ei tunnista tätä globaalia eriarvoisuutta. Asetelma on tuttu myös feministisen teorian kentältä. Niin kutsutut ”kolmannen maailman naiset” ovat jo 80-luvulta lähtien kritisoineet länsimaisen feminismin rakentumista länsimaisen, keskiluokkaisen, valkoisen naisen normille. Ongelman ydin juontaa juurensa kaksinapaiseen ajatteluun, jossa ”naiset” miellettään sisäisesti ristiriidattomaksi, universaalin patriarkaatin sortamaksi ryhmäksi.”

Havaitsin useammanlaisia reaktioita kaverilistallani. Toiset jakoivat tekstiä painottaen nimenomaan yllä olevaa viestiä, ja toiset jakoivat tai kommentoivat lähinnä kysellen, että mitä se valtavirtafeminismi oikein on kun sitä ei ole meillä päin näkynyt. Jotkut eivät oikein tienneet miksi ko. teksti oikeastaan oli kirjoitettu, tai kenelle.

Oma reaktioni tekstiin oli ristiriitainen. Yhtäältä olin samanmielinen siitä, että meidän feministien ”täytyy kuunnella ja kunnioittaa toisiamme, erityisesti niitä ihmisryhmiä, joiden perus- ja ihmisoikeudellinen asema ei tälläkään hetkellä täytä suomalaisia mittapuita”. Tämä on se syy jonka perusteella olen päätynyt vastustamaan seksityön kriminalisointia – kaikki mitä olen kuullut seksityöntekijöiden asemasta viittaa siihen, että se ei kriminalisoinnin avulla kohene vaan huononee. Tulkitsin myös niin, vaikkei sitä tekstissä suoraan sanottukaan, että tämä kriminalisointikysymys oli myös Pro-tukipisteen tekstin ääneenlausumattomana pointtina.  Toisaalta olin kuitenkin tekstin kanssa erimielinen valtavirtafeminismistä ja siitä, kaipaako ko. valtavirtafeminismi muistutusta omasta elitistisestä ”länsimaisen, keskiluokkaisen, valkoisen naisen” normistaan ja siitä että on olemassa muitakin kuin sukupuoleen perustuvia valtasuhteita.

Valtavirtafeminismi käsitteenä on seikkaillut jo hyvän aikaa erilaisissa feminismiä käsittelevissä teksteissä alkaen Laasasen blogista ja päättyen vaikkapa nyt sitten tähän Pro-tukipisteen tekstiin. Minusta koko ajatus valtavirtafeminismistä on ongelmallinen, kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että valtavirtafeminismistä puhuminen aiheuttaa helposti mielikuvan vallan kahvaa hallitsevasta feministiklikistä, joka ainakin Laasasen teksteissä tuntuu välillä pyörittävän ihan koko maailmaa. Todellisuudessa esimerkiksi naistutkijoiden, feministiaktivistien, tasa-arvotoimijoiden ja naisjärjestöjen valta on kuitenkin hyvin minimaalista suhteutettuna yhteiskunnalliseen valtaan yleensä. Toinen syy käsitteen ongelmallisuuteen on se että on todella hankalaa tietää mihin se viittaa. Yritän seuraavassa selventää tätä ongelmaa.

Työskentelen tutkijana sukupuolentutkimuksen oppiaineessa, ja täältä käsin katsottuna muistutus siitä että on olemassa muitakin eroja kuin sukupuoliero tuntuu varsin holhoavalta ja naiivilta. Jo ennen kolmannen maailman naisten kritiikkiä esimerkiksi marxilaiset feministit ovat tutkineet sukupuolen ja luokan sidoksia ja niihin liittyvän eriarvoisuuden kudelmaa, ja intersektionaalisuutta eli erojen samanaikaisuutta hoetaan nykyään kyllästymiseen asti. Kysymys globaalista eriarvoisuudesta tai ylipäätään siitä että on olemassa muitakin kuin sukupuoleen liittyviä valtasuhteita ei siis ole varsinaisesti uutinen.

Samaten suhtautuminen seksityöhön tuntuu olevan tuntemillani feministitutkijoilla aika samankaltainen kuin minullakin. Tunnistetaan, että kysymys on vaikea ja moniulotteinen ja limittyy monenlaisiin valtasuhteisiin, ja siksi siitä on vaikea sanoa mitään yleispätevää mielipidettä tai kantaa.  Tätä asiaa perkasimme muinoin Feministien vuoro  -blogissa.

Voisi kuvitella, että valtavirtafeminismi viittaisi nimenomaan etabloituneisiin ja etuoikeutettuihin yliopistofeministeihin, mutta siinä tapauksessa siihen kohdistuva kritiikki ei oikein tunnu osuvan kohdalleen. Ne, jotka ovat feminismistä ja sen hienosyisemmistä näkökulmista kiinnostuneita ovat varmasti törmänneet myös seksityötä ja prostituutiota koskevan keskustelun moninaisuuteen ja hankaluuteen. Erityisen tietoisia ollaan globaalin eriarvoisuuden merkityksestä – epävarmuus koskee ehkäpä pikemminkin sitä, millaisena globaalin eriarvoisuuden muotona seksityö nähdään ja miten tähän eriarvoisuuteen pitäisi puuttua. Joka tapauksessa useimmat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että paras tapa vaikuttaa seksityöhön liittyviin ongelmiin olisi köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen.

Toinen mahdollisuus on lähteä metsästämään valtavirtafeminismiä naisjärjestöistä ja politiikan kentältä. Myönnän, että poliittisen tasa-arvotyön ja feminismin alue on minulle huomattavasti tuntemattomampi kuin feministisen tutkimuksen ja aktivismin piiri. Näyttäisi kuitenkin siltä, että juuri naisjärjestöjen agendalla tosiaan on sellainen yksiulotteinen suhtautuminen seksityöhön jota Pro-tukipisteen tekstissä kritisoidaan – ainakin mikäli suhtautumista mitataan kriminalisoinnin kannattamisella. Esimerkiksi Vihreät naiset päätyi tänä vuonna kannattamaan kriminalisointia, samoin tekevät ilmeisesti lähes kaikki muutkin naisjärjestöt. Olen kuitenkin ollut mukana ja seurannut erilaisia keskusteluja, joissa näiden järjestöjen jäsenet varsin kiivaastikin väittelevät siitä, miten seksityöhön tulisi suhtautua ja mistä siinä on kysymys. En siis näe, että järjestöjen kanta olisi mitenkään yksiselitteisen monoliittinen tai itsestään selvä.

Muistan kerran olleeni tilanteessa, jossa minulle on ikäänkuin valjennut että ahaa, tämä siis on se valtavirtafeminismi josta niin paljon puhutaan. Tämä oli tilanne, jossa yhden järjestön edustaja kertoi järkähtämättömästä kannastaan kriminalisointiin, ja samaan hengenvetoon totesi että aiheesta ei kannata erimielisten kanssa edes keskustella. Kaikissa muissa tilanteissa olen ollut havaitsevinani keskustelua, erimielisyyttä ja sisäistä moniäänisyyttä sekä ennen kaikkea epävarmuutta ja epäröintiä niinkin hankalan ja moniulotteisen ilmiön suhteen kuin seksityön todellisuus on. Totta on, että tämä sisäinen moniäänisyys ei useinkaan – syystä tai toisesta – päädy julkisuuteen tai tule otetuksi huomioon silloin, kun järjestöjen kantoja lyödään lukkoon. Minusta kuitenkin tuntuu, että valtavirtafeminismin käyttäminen ilmaisuna tälle tilanteelle pikemminkin piilottaa moniäänisyyttä entisestään kuin tuo sitä näkyviin.

Tätä taustaa vasten koen erityisen ongelmallisena syystöksen valtavirtafeminismin elitismistä ja keskiluokkaisesta näkökulmasta.  Siinä missä olen valmis myöntämään että yliopistotutkijoita saattaa hyvinkin vaivata elitismi ja näkökulman kapeus tähänastinen kokemukseni vasemmistolaisessa naisjärjestössä on vakuuttanut minut siitä, että järjestökentällä toimivien ihmisten kirjo on erittäin moninainen. Joukkoon tietysti mahtuu akateemisia feministejä, mutta väittäisin heidän olevan vähemmistössä.  Suurimmalla osalla järjestötoimijoista esimerkiksi ei ole käytössään sellaista käsite- ja teoria-arsenaalia jota yliopistotutkijat hellivät, ja hyvä niin. Monen elämä ei myöskään sovi siihen keskiluokkaisen ideaalin muottiin, jota feminismin on kritisoitu pönkittävän. Juuri tästä syystä syytös elitismistä ja näköalan kapeudesta tuntuu hieman oudolta.

Yliopistotutkijat siis ovat niitä, joita voisi syyttää elitismistä, mutta heillä yleensä on varsin sofistikoitunut näkökulma seksityön kysymyksiin. Järjestötoimijat puolestaan ovat niitä, joita voisi syyttää yksipuolisesta kannasta, mutta heihin taas syytös keskiluokkaisuudesta tai länsimaisen näkökulman sokeudesta ei ainakaan minun kokemukseni perusteella tunnu sopivan.

Elitismisyytöksiä on helppo esittää enkä kiellä etteikö niihin olisi välillä aihettakin, mutta mikäli tavoitteena on vuoropuhelu ja uusien näkökulmien avaaminen ne eivät minusta ole kaikista rakentavin lähtökohta keskustelulle. Yhtä hyvin voisi väittää, että kuka tahansa toisten ihmisten puolesta puhuja – kuten tässä vaikkapa Pro-tukipisteen Susanna, joka oletettavasti on Suomen kansalainen mutta puhuu niiden puolesta jotka eivät ole – syyllistyy holhoamiseen ja ylhäältä ymmärtämiseen. Syytösten sijaan kaipaisin paljon tarkempia erittelyjä sekä siitä, millaisia seurauksia tietyillä päätöksillä tai kannanotoilla on seksityötä tekevien naisten ja miesten kannalta, että siitä millaisia sisäisiä eroja seksityön kentällä on ja mitä ne merkitsevät silloin kun muodostetaan aiheeseen liittyviä yleisiä kantoja. Globaali eriarvoisuus ei nimittäin ole vain naisjärjestöjen ja muiden naisten välillä, vaan myös esimerkiksi suomalaisen seksityöntekijän ja paperittoman siirtolaisen välillä.

Halusin kirjoittaa tämän kommentin siksi, että aidosti toivoisin parempaa ja avoimempaa keskustelua jossa aloituspuheenvuorot eivät provosoisi toista osapuolta jo valmiiksi puolustuskannalle. Tätä toivon siksi, että vaikka kysymys on monimutkainen on myös paljon konkreettisia asioita joiden puolesta kamppailla, ja ainakin itse ajattelen että Pro-tukipisteen väellä on sellaista kokemusta ja tietoa jonka jakaminen olisi äärimmäisen tärkeää sekä feminismin että politiikan kannalta, ja tärkeää myös olisi että esimerkiksi naisjärjestöjen toimijat tarkalla korvalla kuuntelisivat tämän tiedon. Muuten mikään ei koskaan muutu – etenkään niiden kaikkien heikoimmassa asemassa olevien seksityöläisten tilanne, joiden asialla Pro-tukipistekin on.

* Edit. Kuten Pro-tukipisteen tiedottaja kommentissaan täsmentää, kyseessä ei ollut mikään virallinen kannanotto vaan nimenomaan blogimerkintä.

****************

Edit. 2. Tästä kirjoituksesta sai sittemmin alkunsa minun ja kirjoituksessa mainitun Susannan välinen sähköpostikirjeenvaihto, joka ainakin minulle oli todella hyödyllinen ja opettavainen dialogi ja nimenomaan sitä avoimempaa keskustelua jota alun perin hain. Kiitos siitä Susannalle!